Olen seurannut sydäntäni aina myös työelämässä.

Ensinnäkin, en voisi kuvitella tekeväni työkseni muuta kuin viestintää. Tiesin jo teini-ikäisenä haluavani opiskella alaa ja kirjoittaa ammatikseni. Haaveilin toimittajan urasta ja siitä, että voisin tehdä töitä lasten ja heikompiosaisten hyväksi ja parantaa maailmaa kirjoittamalla. Sytyn aivan erityisesti yhteiskunnallisesta viestinnästä ja vaikuttamisesta.

Perustin yhden naisen viestinnän suunnittelutoimistoni syksyllä 2004 työskenneltyäni sitä ennen useissa helsinkiläisissä mainostoimistoissa copywriterina.

Koulutukseltani olen VTM. Aloitin opinnot Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa 27-vuotiaana kahden pikkupojan äitinä. Pääaineeni oli viestintä ja sivuaineeni sosiaalipsykologia, sosiaalipolitiikka ja mediakasvatus. Olen myös opiskellut mainonnan ja markkinoinnin tutkinnot Markkinointi-instituutissa sekä ranskan kieltä Pariisissa ja Fribourgissa. Pyrin päivittämään osaamistani ja oppimaan uutta mm. osallistumalla alani verkkokoulutuksiin ja webinääreihin.

Olen suunnitellut viestintää ja markkinointia kaikkiin medioihin, rakentanut brändejä ja tehnyt luovia sisältöjä koko työikäni. Asiakkainani on ollut tunnettuja suomalaisia yrityksiä, startupeja, yhteiskunnallisia toimijoita sekä mainos- ja viestintätoimistoja. Yrittäjänä olen saanut tehdä kiinnostavia töitä useiden eri toimialojen yrityksille ja oppia sitäkin kautta jatkuvasti uutta.

Kirjoittaminen ja hyvät viestintätaidot auttoivat minua selviytymään vuosien painajaismaisesta homekotikriisistä. Päiväkirjamerkintöihini perustuva tarinallinen tietokirja Homeäidin päiväkirja ilmestyi syksyllä 2017. WSOY julkaisi kirjasta uudistetun uusintapainoksen toukokuussa 2023.

Olen tehnyt vuosien ajan aktiivisesti home- ja sisäilma-asioihin liittyvää vaikuttajaviestintää, toiminut viestintävastaavana aktivistiäitinä Espoon koulut kuntoon -kuntalaisaloitteessa, esiintynyt messuilla ja tapahtumissa sekä auttanut kokemusasiantuntijana satoja homekodin tai asuntokauppariidan pihdeissä sinnitteleviä suomalaisia.

Olen myös ideoinut ja järjestänyt Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen useita isoja rauhankulkuetapahtumia Ukrainan tueksi Helsingissä ja perustanut Mothersforpeace ry:n.

Kuulun Suomen Yrittäjiin ja Suomen Journalistiliittoon. Halutessasi löydät tarkempia tietoja koulutuksestani ja työkokemuksestani Linkedin-sivultani.